• 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
1 2 3 4 5 6

Kisatiimin tulokset 2019

 

35. Himos Leitner 27. -28.4.2019

Liekö koskaan ollut vielä Leitnerissa noin helle, kuin nyt lauantain suurpujottelukisassa?! Onhan ollut kyllä aurinkoisia kelejä ennenkin ja joskus on satanut vettä koko viikonlopun ja ollaan paleltu yhdessä. Nyt kuitenkin osui todella kauniit ja valoisat kelit kohilleen, mahtavaa! Laskijoita oli hirmu määrä: n.250 osallistujaa. Rata oli lämmöstä ja auringon paahteesta huolimatta moitteettomassa kunnossa koko päivän, kiitos rataryhmäläisten.

Hiskin junnut olivat isoin joukoin kotikisoissa paikalla ja jokainen laski hienoille sijoille. Hiskiläisten viikonlopun parhaimmasta saavutuksesta vastasi Otto Mujunen napaten yhden tavotelluista kristallipalloista, saatiimpas yksi jäämään kotikonnuillekin. Otto vastasi myös syöksyn kaikkien sarjojen parhaimmasta ajasta.

Lauantaina kilpailiin suurpujottelusta. Hiskiläisistä ensimmäisenä radalle starttasi Hertta Inna N10 -sarjassa ja suihki sijalle 23. Seuraavaksi radalla nähtiin Benjamin Saarenkylä, joka laski hienosti sijalle kuusi. Sarjassa N12 Ellen Aho laski komeasti sijalle 10., Heljä Tamminen tykitti sijalle 21, Viola Marjanen sijalle 25. Oona Mäenpää laski hienosti molemmat kierrokset ensimmäisissä Himos Leitnereissaan ja oli lopputuloksissa sijalla 31. M12-sarjassa Onni Mujunen oli "mitalin kannassa kiinni" vielä ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kierroksella Onni joutui luovuttamaan kolmannen sijan toisaalle, ollen lopulta viides. N14-sarjan Maisa Moisio kurvaili komeasti myöskin sijalle viisi. M14-sarjan Into Tamminen oli hienosti 14. ja Mikki Lyytinen laski sijalle 23. N16-sarjan tyttökolmikon parhaimmasta sijoituksesta vastasi Nesta Tamminen Olivia Lammasaitta kannoillaan. Nesta oli lauantaina sijalla seitsemän ja Olivia kahdeksan. Tessa Moisio laski hienosti sijalle 10. M16 -sarjan poikakolmikko laski hienosti, Onni Humalamäki oli sarjan neljäs ja Jere Kansanaho viides. 

Lauantain suurpujottelun tulokset:
N10-sarja, 32 kpl
23. INNA HERTTA 1.kierros 43,30 2.kierros 43,68 yhteisaika 1:26,98 ero kärkeen 11,51
M10-sarja, 28 kpl
6. SAARENKYLÄ BENJAMIN 1.kierros 36,77 2.kierros 38,27 yhteisaika 1:15,04 ero kärkeen 0,88
N12 -sarja, 36kpl
10.AHO ELLEN 1.kierros 37,36 2.kierros 38,48 yhteisaika 1:15,84 ero kärkeen 1,61
21 134 40359963 TAMMINEN HELJÄ 08 Hiski 41,36 43,31 1:24,67 10,44
25 128 40355000 MARJANEN VIOLA 08 HiSki 43,17 44,92 1:28,09 13,86
31 116 60327889 MÄENPÄÄ OONA 08 HiSki 55,69 52,69 1:48,38 34,15
M12-sarja, 21kpl
5. MUJUNEN ONNI 1.kierros 36,46 2.kierros 38,03 yhteisaika 1:14,49 ero kärkeen 1,72
N12-sarja, 23kpl
5.MOISIO MAISA 1.kierros 35,67 2.kierros 36,86 yhteisaika 1:12,53 ero kärkeen 1,81
M12-sarja, 29kpl
14.TAMMINEN INTO 1.kierros 36,12 2.kierros 38,36 yhteisaika 1:14,48 ero kärkeen 4,54
23.LYYTINEN MIKKI 1.kierros 37,26 2.kierros 41,04 yhteisaika 1:18,30 ero kärkeen 8,36
N16-sarja, 17kpl
7. TAMMINEN NESTA 1.kierros 35,86 2.kierros 36,66 yhteisaika 1:12,52 ero kärkeen 3,92
8. LAMMASAITTA OLIVIA 1.kierros 35,77 2.kierros 36,86 yhteisaika 1:12,63 ero kärkeen 4,03
10. MOISIO TESSA 1.kierros 35,73 2.kierros 37,07 yhteisaika 1:12,80 ero kärkeen 4,20
M16-sarja, 9kpl
1. MUJUNEN OTTO 1.kierros 33,25 2.kierros 34,90 yhteisaika 1:08,15
4.  HUMALAMÄKI ONNI 1.kierros 35,87 2.kierros 37,82 yhteisaika 1:13,69 ero kärkeen 5,54
5. KANSANAHO JERE 1.kierros 36,03 2.kierros 37,67 yhteisaika 1:13,70 ero kärkeen 5,55

Viralliset lopputulokset

Sunnuntain syöksykilpailun harjoituslasku päästiin laskemaan jäisissä olosuhteista. Jostain oli yön aikana kehkeytynyt pikku pakkanen ja edellis päivän lämmin lumi oli hyytynyt todella liukkaaksi elementiksi. Jalkamiehillä oli vaikeuksia liikkua mäessä, mutta suksille se oli maukas pinta. Aurinko toki paistoi aamusta jo ja kilpailukierroksella päästiinkin pehmeämmille pinnoille. Rata pysyi taas todella moitteettomassa kunnosa koko päivän, kiitos hyvän huolenpidon.

Eiliseen tapaan urakan aloitti Hertta, joka oli hienosti sarjassa N10 sijalla 13. Benjamin suihki syöksyssä M10 -sarjan kymmenenneksi. N12-sarjan tyttönelikko laski varmat laskut ja parhaiten sarjassa sijoittui Ellen. M12-sarjassa Onni nappasi palkintopalliin varauksen ja oli lopputuloksissa hienosti sijalla 3.  Myös N14 -sarjan Maisa pääsi kipuamaan pallille, kun hän oli sarjansa kolmas. M14 -sarjan Into oli sijalla 12. ja Mikki muutama pykälä alempana sijalla 17. N16- sarjan tyttökolmikko oli sekoittanut "sijoituspakkaa": Tessa oli sijalla 7. ja Nesta aivan kannoilla 8. sekä Olivia sijalla 13. M16-sarjan poikanelikko oli sunnuntaina taas tuttuun tapaan kasassa,kun Miika Lyytinen oli päässyt myös mukaan. Pahaiten sijoittui Otto, Miika oli hienosti sarjan kolmas, Onni oli neljäs ja Jere sijalla 6.

Sunnuntain syöksy
N10-sarja, 32 kpl
13. INNA HERTTA  32,54 3,12 
M10-sarja, 28 kpl
10.SAARENKYLÄ BENJAMIN  31,03 2,01
N12 -sarja, 33pl
4. AHO ELLEN 07 HiSki 28,76 1,66
24. TAMMINEN HELJÄ  32,25 5,15
27. MARJANEN VIOLA 34,98 7,88
DNF  MÄENPÄÄ OONA  
M12-sarja, 20pl
3.MUJUNEN ONNI  28,78 1,71
N14-sarja, 21pl
3.MOISIO MAISA  28,20 0,51
M14 -sarja, 26 kpl
12.TAMMINEN INTO  28,60 1,80
17.LYYTINEN MIKKI  29,45 2,65  
N16-sarja, 17kpl
7. MOISIO TESSA  27,70 1,32
8. TAMMINEN NESTA  28,45 2,07
13.LAMMASAITTA OLIVIA 29,05 2,67
M16-sarja, 9kpl
1. MUJUNEN OTTO  25,83
3. LYYTINEN MIIKA  26,80 0,97
4. HUMALAMÄKI ONNI 27,17 1,34
6. KANSANAHO JERE 28,57 2,74

Viralliset syöksyn lopputulokset


Puuhapark Lasten loppukilpailu, Levi. Leiri 15.-18.4. sekä SG+GS+P 19.-21.4.19

Levillä järjestetään joka keväinen Räsä Spring Camp 15.-18.4.19. Kisatiimistä ovat leirille ja kilpailuihin lähteneet Benjamin Saarenkylä, Ellen Aho ja Onni Mujunen.

Kausihan ei kilpailijoilla lopu Levin leiritykseen ja kilpailuihin, vaan jatkuu vielä ensi viikonloppuun. Tällöin starttaa kevään mahtavin, perinteisin ja monella tapaa aurinkoisin, kaikille tuttu Himos-Leitner.


Perjantai Super-G


Aurinko ei pettänyt tänäänkään, vaan se helotti tuttuun taapaan kirkkaana taivaalla, kun kisatiimin Benjamin, Ellen ja Onni M. aloittivat kilpaurakkansa Levin rinteillä. 

Pojat U10-sarjassa oli yhteensä 35 laskijaa. Benjamin tykitti tänään hienosti sijalle viisi. Hänen kilpalaskunsa väliaika oli 15.22 ja maaliin tullessa kellot pysähtyivät aikaan 41.26. Eroa kärkeen jäi 2.10.

Viralliset Pojat U10-sarjan lopputulokset

Tytöt U12- sarjassa oli yhteensä 34 laskijaa. Ellen laski tänään todella huimasti ja hänen sijoituksensa oli 15. Ellenin kilpalaskun väliaika oli 31.54 ja loppuaika 57.24. Eroa kärkeen oli 3.88.

Viralliset tytöt U12-sarjan lopputulokset

Pojat U12 -sarjassa laskijoita oli 37. Onni oli saanut myös huiman moodin päälle, kun hän viiletti kisalaskussaan väliaikapisteelle aikaan 30.23 ja maalissa kellot pysähtyivät aikaan 54.52 . Eroa kärkeen jäi vain 1.10 ja Onni sijoittui sarjassaan hienosti kuudenneksi.

Viralliset Pojat U12-sarjan lopputulokset

Todella mahtavaa tasaisesti ylöspäin kohoavaa työskentelyä Hiskin laskijoilta. Hieno aloitus urakalle!





Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailut Himos, SG+P+GS 29.-31.3.19

Loppu viikosta oli keräytynyt Himoskin kisatiimiläisiä taas kotirinteen juureen. Aamu hönki lämpöä, kun osa tiimiläisitä aloitti rupeaman perjantaina SuperG:n tiimoilta.

Rata ei vaihtunut kierrosten välillä, vaan molemmat laskut laskettiin samalla radalla. Kaikki Himoskiläiset pääsivät hienosti omissa sarjoissaan viidentoista parhaimman joukkoon. Päivän parhaimman sijan saavutti Miika, joka oli M16 -sarjan kolmas.

M10 (24kpl)
11. Benjamin SAARENKYLÄ 1.kierros 31,84 2.kierros 33,32 yhteisaika 1:05,16 ero kärkeen 4,90

N12 (32kpl)
11. Ellen AHO 1.kierros 31,50 2.kierros 31,93 yhtisaika 1:03,43 ero kärkeen 5,93

M12 (35kpl)
11. Onni MUJUNEN 1.kierros 30,56 2.kierros 31,96 yhteisaika 1:02,52 ero kärkeen 3,51

M14 (22kpl)
15. Mikki LYYTINEN 1.kierros 32,79 2.kierros 33,15 yhteisaika 1:05,94 ero kärkeen 8,92

N16 (11kpl)
DNF-1  Olivia LAMMASAITTA 2.kierros 30,34

M16 (10kpl)
3. Miika LYYTINEN 1.kierros 28,77 2.kierros 29,60 yhteisaika 58,37 ero kärkeen 2,37
7. Onni HUMALAMÄKI 1.kierros 29,37 2.kierros 30,52 yhteisaika 59,89 ero kärkeen 3,89

Viralliset lopputulokset täältä



Aamuinen aurinko antoin vinkkiä siitä, millainen päivä tulisi sään puolesta olemaan. Leuto keli ja auringon säteet loivat mahtavat puitteet Himoksen Bonus -rinteillä kilpailemiseen. Radat olivat kaikki valmiina rinteessä, kun kilpailijat siirtyivät ensimmäiseen pujottelun radankatseluun klo 13.00.  

Hertta aloitti kisatiimin urakan, mutta ensimmäisen kierroksen porttihaveri lopetti kilpailun siihen. Benjamin laski M10 -sarjassa varmoin ottein ja nappasi hienosti kolmannen sijan M10 -sarjassa. Ellen ja Heljä laskivat molemmat hienot laskut. M12 -sarjan Onni M. sai hienosti pidettyä ensimmäisellä kierroksella saavuttamansa kuudennen sijan. Maisa kiihtytti itsensä kymppisijalle N14- sarjassa. M12-sarjassa koettiin "tuplaepäonnea", kun himoskin molemmat kilpailijat joutuivat luopumaan taistosta: Mikki laski alaosalla portin väärältä puolelta ensimmäisellä kierroksella ja Intolla napsahti suksi irti kesken laskun. N16 -sarjan parhaimmasta sijoituksesta vastasi Nesta ja Tessa sekä Olivia olivat hienosti viidentoista parhaan seassa. M16 -sarjassa Miika nappasi edellispäivän lailla sijan 3. ja Onni H. oli hienosti neljäs. Otto vastasi päivän parhaimmasta sijoituksesta ollen M16 -sarjan paras.

N10 (28kpl)
DSQ-1 Hertta INNA 10 HiSki

M10 (30kpl)
3. Benjamin SAARENKYLÄ 1.kierros 34,78 2.kierros 35,02 yhteisaika 1:09,80 ero kärkeen 3,14

Viralliset U8-U10 -sarjojen lopputulokset täältä

N12 (36kpl)
17.Ellen AHO 1.kierros 39,26 2.kierros 36,59 yhteisaika 1:15,85 ero kärkeen 10,39
27. Heljä TAMMINEN 1.kierros 43,87 2.kierros 41,44 yhteisaika 1:25,31 ero kärkeen 19,85

M12 (37kpl)
6. Onni MUJUNEN 1.kierros 35,53 2.kierros 33,60 yhteisaika 1:09,13 ero kärkeen 5,00

N14 (25kpl)
10. Maisa MOISIO 1.kierros 37,02 2.kierros 34,37 yhteisaika 1:11,39 ero kärkeen 8,29

M12 (30kpl)
DNF-2 Into TAMMINEN 1.kierros 35,89
DSQ-1 Mikki LYYTINEN 2.kierros 36,23

N16(19kpl)
7. Nesta TAMMINEN 1.kierros 34,85 2.kierros 33,46 yhteisaika 1:08,31 ero kärkeen 5,48
10. Olivia LAMMASAITTA 1.kierros 36,45 2.kierros 34,60 yhteisaika 1:11,05 ero kärkeen 8,22
12. Tessa MOISIO 1.kierros 37,47 2.kierros 35,45 yhteisaika 1:12,92 ero kärkeen 10,09

M16
1.  Otto MUJUNEN 1.kierros 30,69 2.kierros 29,43 yhteisaika 1:00,12
3.  Miika LYYTINEN 1.kierros 32,31 2.kierros 32,40 yhteisaika 1:04,71 ero kärkeen 4,59
4.  Onni HUMALAMÄKI 1.kierros 33,96 2.kierros 32,21 yhteisaika 1:06,17 ero kärkeen 6,05

Viralliset U12 -YL lopputulokset täältä
Videotallenne löytyy täältä
 

Loppuviikon viimeinen taisto käytiin suurpujottelussa sunnuntaina. Aurinko ei ollut hylännyt kilpaväkeä vieläkään, sillä aurinko helotti taivaalla heti aamusta. Ensimmäisen kierroksen radankatselu starttasi jo klo 9:15, eikä ilmeisesti kellojen siirto ollut aiheuttanut kellekään päänvaivaa :-)

Aamun aloitti taas tuttuun tapaan Hertta, joka lasti hienosti omat suorituksensa. Benjamin oli tänään laskuillaan sijalla kahdeksan. N12 -sarjaan oli Ellenin ja Heljän lisäksi saapuneet Viola ja Oona. Kaikki tytöt laskivat hienosti ja varsinkin kisoissa debytoinut Oona. Siitä se lähtee! M12 -sarjan Onni tykitti ytimestä ja oli sijalla yksitoista. N14 -sarjassa Maisa oli hienosti seitsemäs. M14 -sarjan paras hiskiläinen oli Into, joka oli sijalla neljä. N16 -sarjassa Olivia oli ensimmäisellä kieroksella hienosti toisena, mutta joutui taipumaan ja oli lopulta sijalla neljä. Nesta oli hienosti kahdeksas. M16 -poijat laskivat varmoin ottein ja olivat kaikki viidentoista parhaan joukossa, paitsi Otto. Otto alkoi ensimmäisellä kierroksella tutustumaan lähemmin lumen koostumukseen, eikä päässyt maaliin asti.


N10 (28kpl)
19. Hertta INNA 1.kierros 38,19 2.kierros 39,08 yhteisaika 1:17,27 ero kärkeen 11,57

M10 (30kpl)
8.Benjamin SAARENKYLÄ 1.kierros 32,57 2.kierros 33,94 yhteisaka 1:06,51 ero kärkeen 3,65

N12 (40kpl)
14. Ellen AHO 1.kierros 31,98 2.kierros 34,26 yhteisaika 1:06,24 ero kärkeen 5,32
27. Heljä TAMMINEN 1.kierros 35,04 2.kierros 37,28 yhteisaika 1:12,32 ero kärkeen 11,40
34.Viola MARJANEN 1.kierros 38,05 2.kierros 40,94 yhteisaika 1:18,99 ero kärkeen 18,07
36. Oona MÄENPÄÄ 1.kierros 45,82 2.kierros 46,07 yhteisaika 1:31,89 ero kärkeen 30,97

M12 (39kpl)
11. Onni MUJUNEN 1.kierros 31,76 2.kierros 33,09 yhteisaika 1:04,85 ero kärkeen 3,89

N14 (27kpl)
7. Maisa MOISIO 1.kierros 31,07 2.kierros 32,47 yhteisaika 1:03,54 ero kärkeen 1,80

M14 (25 kpl)
4. Into TAMMINEN 1.kierros 30,24 2.kierros 31,61 yhteisaika 1:01,85 ero kärkeen 0,65
16. Mikki LYYTINEN 1.kierros 33,47 2.kierros 33,62 yhteisaika 1:07,09 ero kärkeen 5,89

N16 (17kpl)
4. Olivia LAMMASAITTA 1.kierros 29,95 2.kierros 31,50 yhteisaika 1:01,45 ero kärkeen 1,22
8. Nesta TAMMINEN 1.kierros 31,14 2.kierros 32,75 yhteisaika 1:03,89 ero kärkeen 3,66

M16 (16kpl)
6. Miika LYYTINEN 1.kierros  30,51 2.kierros 31,63 yhteisaika 1:02,14 ero kärkeen 3,52
7.  Jere KANSANAHO 1.kierros 30,63 2.kierros 31,57 yhteisaika 1:02,20 ero kärkeen 3,58
11.  Onni HUMALAMÄKI 1.kierros 31,48 2.kierros 32,41 yhteisaika 1:03,89 ero kärkeen 5,27 
DNF-1 Otto MUJUNEN 

Viralliset SP lopputulokset
Videotallenne löytyy täältä

Mahtavat kolme päivää. Hienoja laskuja ja saavutuksia koko joukolta. Niin paljon laskijoita ja suuret sarjat. Hienoa kisatiimi!!!

Kuvat: ©T.Mujunen

ES Holmenkol Cup Himos, Finaali P+SP 16.-17.3.19

Viikonloppuna Kisatiimi pääsi kuluttamaan omia mäkiä, kun ES Holmenkol Cup finaali laskettiin Himoksen Bonuksessa. Lauantaina päivä oli tasaisen harmaa ja kostea, kun tiimiläiset valmistautuivat suorituksiinsa. Aamulla starttasivat U8-U10 -sarjat ja iltapäivällä pääsi radalle U12-U16 sekä NYL/MYL -sarjat.

Hiskiltä ensimmäisenä starttasi Hertta. Hertta laski tasaisen varmasti ja oli hienosti lopputuloksissa sijalla 14. N12 -sarjan Ellen, Heljä ja Viola pääsivät seuraavaksi vauhtiin. Kolmenkymmenenkolmen muun laskijan seassa, Ellen oli hienosti sijalla 13. ja eroa kärkeen jäi 9,06. Heljä suihki hienosti sijalle 22. ja Viola sijalle 24.

Seuraavaksi radalle hyppäsi M12 -sarjan Onni. Kolmenkymmenenkuuden muun laskijan seassa, Onni oli hienosti lopputuloksissa sijalla 4. Eroa kärkeen jäi 5,07. Sitten olikin Maisan, N14 -sarjassa, vuoro laskea kahdenkymmenen muun tytön seassa. Maisa suoriutui laskuistaan varmoin ottein ja olikin lopputuloksissa sijalla 4., eroa kärkeen hänellä jäi 3,38. M14 -sarjassa Into oli hyvissä asemissa ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta ulosajo toisella kierroksella tiputti hänet taistosta. Mikki laski varmasti ja oli sijalla 9.

N16 -sarjassa Tessa oli ensimmäisellä kierroksella hyvissä asemissa, mutta toiselle kierroksella, heti alkutaipaleella, side napsahti auki ja toinen suksi jäi matkasta. Ripeänä tyttönä Tessa ryntäsi takaisin jyrkkään ylämäkeen noutamaan kadonnutta välinettään. Hän saavuttikin sen nopeasti ja siirtyi pois seuraavan edestä. Olivia laski tasaiset laskut ja oli lopputuloksissa sijalla 9. Nesta puolestaan tykitti mäkeä siihen malliin alas, että palkintopallin toiseksi korkea tasanne kutsui. Nesta jäi ensimmäiseksi tulleesta laskijasta vain vaivaiset 0,04 sekuntia.

Viimeiseksi jännitettiin M16 -sarjan poikia. Onni H. grenslasi ensimmäisellä kierroksella ja kamppailu jäi siihen. Miika laski varmasti ja oli lopputuloksissa hienosti toinen. Otto oli ensimmäisellä kierroksella kärjessä ja pystyi säilyttämään toisella kierroksella sijansa 4,11 sekunnin turvin. 


Kisatiimin lauantain pujottelun tulokset:

N10(25kpl)
14. Hertta INNA 1.kierros 48,47 2.kierros 46,40 yhteisaika 1:34,87 ero kärkeen 20,18

N12 (36kpl)
13. Ellen AHO 1.kierros 37,64 2.kierros 37,81 yhteisaika 1:15,45 ero kärkeen 9,06
22. Heljä TAMMINEN 1.kierros 42,47 2.kierros 41,61 yhteisaika 1:24,08 ero kärkeen 17,69
24. Viola MARJANEN 1.kierros 43,86 2.kierros 42,45 yhteisaika 1:26,31 ero kärkeen 19,92

M12(37kpl)
4. Onni MUJUNEN 1.kierros 36,46 2.kierros 34,06 yhteisaika 1:10,52 ero kärkeen 5,07

N14 (21 kpl)
4. Maisa MOISIO 1.kierros 34,33 2.kierros 34,45 yhteisaika 1:08,78 ero kärkeen 3,38 

M14 (16kpl)
9. Mikki LYYTINEN 1.kierros 41,97 2.kierros 35,37 yhteisaika 1:17,34 ero kärkeen 15,08
DNF-2  Into TAMMINEN 1.kierros 33,24

N16 (12kpl)
2. Nesta TAMMINEN 1.kierros 33,01 2.kierros 32,27 yhteisaika 1:05,28 ero kärkeen 0,04
7. Olivia LAMMASAITTA 1.kierros 36,12 2.kierros 35,59 yhteisaika 1:11,71 ero kärkeen 6,47
DNF-2  Tessa MOISIO 1.kierros 33,25

M16 (10kpl)
1. Otto MUJUNEN 1.kierros 28,02 2.kierros 27,98 yhteisaika 56,00
2. Miika LYYTINEN 1.kierros 30,21 2.kierros 29,90 yhteisaika 1:00,11 ero kärkeen 4,11
DNF-1 Onni HUMALAMÄKI 2.kierros 32,10

Viralliset lopputulokset täällä.




Sunnuntai aukesi sumuun ja tihkuun. Turvallisuussyistä suurpujottelupäivä oli päätetty pitää yhden kierroksen kilpalaskuna, joten kaikki heti peliin.

Kisatiimi pisti heti parastaan ja jokainen laski todella upeasti. Kisatiimiläisistä parhammin sijoittuivat: Onni H., Miika, Into, Onni M. ja Benjamin. M16 -sarjan Onni H. oli hienosti ensimmäinen ja Miika toinen. Inton edellispäivän epäonni kääntyi ja hän oli mahtavalla laskullaan M14-sarjan kolmas. Onni M. oli jumiutunut viikonloppuna ja hän laski suurpujottelussa myöskin neljännelle sijalle. Onnin sarjan kärki oli todella tiukka ja pieni lisätikistys olisikin nostanut hänet toiseksi. Benjamin oli tänään mukana taistelossa ja nappasi komeasti M10 -sarjan nelos sijan.

Mahti viikonloppu! vielä muutamat kisat ennen kesälaitumia :-)

Kuvat: ©T.Mujunen

Head Cup Vaasa, Finaali P+SP 9.-10.3.19

Vaasaan lähti isohko porukka Himoskiläisiä, kun kisatiimi kilpaili Head Cupin finaalissa viikonloppuna Öjbergetillä. Aurinko kävi hieman kurkkimassa pilvien takaa, kun lauantaina kisatiimi starttasi pujoittelutaistoon. 

Ensimmäisenä Hiskiläisenä radalle starttasi Benjamin. Benjamin laski tasaisen varmasti molemmilla kierroksilla ja nappasi M10 -sarjan voiton. Ellen laski hienosti ja sijoittui viidenneksi N12 -sarjassa. Onni oli ensimmäisellä kierroksella kiinni pronssista, mutta joutui toisella kierroksella taipumaan ja oli lopulta M12 -sarjan neljäs. Maisa laski tasaisesti molemmilla laskuilla ja oli N14 -sarjan kolmas. Mikki oli hienosti M14 -sarjan kahdeksas. Tessa voitti N16 -sarjan ja Olivia oli neljäs. Päivän pokaalisaalis oli motivoiva ja sitten valmistauduttiinkin jo seuraavaan päivään.

M10 (18kpl)
1. Saarenkylä Benjamin1.kierros 22.61 (1) 2.kierros 21.78 (1) yhteisaika 44.39
N12 (14kpl)
5.Aho Ellen 1.kierros 23.99 (5) 2.kierros 23.78 (6) yhteisaika 47.77 ero kärkeen 3.11
M12(11kpl)
4. Mujunen Onni 1.kierros 23.38 (3) 2.kierros 22.76 (4) yhteisaika 46.14 ero kärkeen 7.23
N14 (9kpl)
3. Moisio Maisa 1.kierros 21.63 (3) 2.kierros 21.63 (3) yhteisaika 43.26 ero kärkeen 2.53
M14 (17kpl)
8.Lyytinen Mikki 1.kierros 21.39 (7) 2.kierros 22.50 (9) yhteisaika 43.89 ero kärkeen 4.78
N16 (4kpl)
1. Moisio Tessa 1.kierros 20.77 (1) 2.kierros 20.96 (1) yhteisaika 41.73
4. Lammasaitta 1.kierros 22.96 (4) 2.kierros 23.28 (4) yhteisaika 46.24 ero kärkeen 4.51

viralliset pujottelun lopputulokset täältä



Sunnuntai aukesi pieneen lumisateeseen, kun kisatiimi aloitti urakkansa superpujottelussa. Ensimmäisenä radalle starttasi Benjamin, joka nappasi hienosti ensimmäisellä kierroksella M10-sarjan kärkipaikan. Ellen laski ensimmäisellä kierroksella N12-sarjan neljänneksi ja Onni M12-sarjan kolmanneksi. Maisa laski N14-sarjan toiseksi ja Mikki oli ensimmäisellä kierroksella sijalla 11. N16-sarjan tytöt nakuttivat hienoja laskuja. Tessa oli sarjansa kärjessä ja Olivia kolmantena, kun kilpailu kääntyi toiselle kierrokselle.

Benjamin laski toisella kierroksella, yhtä varmasti, kuin ensimmäisellä ja oli näin M10-sarjan nopein. Ellenin toisen kierroksen lasku hieman pudotti häntä tuloksissa, mutta ensimmäisen kierroksen mahtava lasku piti hänet hienosti N12-sarjan neljäntenä. Onni kiristi toisella kierroksella tahtia ja suihki lopulta M12 -sarjan toiseksi. Maisa nakutti tasaisen varmasti ja piti jo saavuttamansa toisen sijan. N14 -sarjassa. Mikki joutui toisella kierroksella hieman taipumaan, mutta oli lopulta M12 -sarjan 12. Tessa ja Olivia pitivät ensimmäisellä kierroksella saavuttamansa sijoituksensa ja Tessa voitti ja Olivia oli kolmas N16 -sarjassa.


Superpujottelun tulokset:

M10 (15kpl)
1.Saarenkylä Benjamin 1.kierros 20.53 (1) 2.kierros 20.23 (1) yhteisaika 40.76

N12 (15kpl)
4. Aho Ellen 1.kierros 21.07 (4) 2.kierros 22.02 (6) yhteisaika 43.09 ero kärkeen 1.91

M12 (11kpl)
2. Mujunen Onni 1.kierros 20.62 (3) 2.kierros 20.25 (2) yhteisaika 40.87 ero kärkeen 2.61

N14 (9kpl)
2. Moisio Maisa 1.kierros 19.36 (2) 2.kierros 19.55 (2) yhteisaika 38.91 ero kärkeen 0.65

M14 (17kpl)
12. Lyytinen Mikki 1.kierros 20.82 (11) 2.kierros 21.30 (13) yhteisaika 42.12 ero kärkeen 4.67

N16 (5kpl)
1. Moisio Tessa 1.kierros 18.81 (1) 2.kierros 19.89 (1) yhteisaika 38.70
3. Lammasaitta Olivia 1.kierros 20.20 (3) 2.kierros 20.56 (3) yhteisaika 40.76 ero kärkeen 2.06

viralliset superpujottelun lopputulokset täältä 





Benjaminin pokaalisaalis sai mahtavat mittasuhteet, kun kotiinviemisiksi tuli melkein pojan kokoinen pytty. Head Cupin M10-sarjan voiton lisäksi Benjamin sai koko Head Cupin isoimman pistesaaliin.

Himoskin kisatiimi sijoittui hienosti Head Cupissa tänäkin vuonna.
Kisatiimin Head Cupin sijoitukset:

M10: 1. Benjamin
N12: 5. Ellen
M12: 4. Onni
N14: 2. Maisa
M14: 22. Mikki
N16: 1. Olivia, 3. Tessa

Viralliset Head Cup pisteet


Seurapisteissä Himoski sijoittui neljänneksi.
Head Cup Kasurila P+SP 23.-24.2.19


Viikonlopun videokooste:


Viikonloppuna kilpailtiin Head Cup Kasurilassa. Lauantaina pujoteltiin ja sunnuntaina laskettiin suurpujottelua. Lauantain aamuna kilpailijoita odotti "kolmenradan puikkamäki". Oli yksi pätkäkeppirata sekä kaksi pitkäkeppirataa ja kaikki sulassa sovussa rinnakkain. 

Ensin laskettiin pätkäkeppiradalla. Hiskin kisatiimin ensimmäinen laskija oli M10 -sarjassa laskeva Benjamin. Benjamille sattui alaosassa pieni ajatuskatko ja kilpalasku jäi ensimmäiseen kierrokseen. Toisella kierroksella Benjamin laski sitten hienon tuloksen. Sitten vaihtuikin rata pätkäkepistä pitkään ja toisena hiskiläisenä starttasi N12- sarjan Ellen. Ellen oli ensimmäisellä kierroksella sijalla yhdeksän, mutta paransi toisella kieroksella ja oli lopulta kahdeksas. Kolmantena hiskiläisenä radalla laski M12 -sarjan Onni. Onni laski molemmat laskut tasaisen varmasti ja oli lopputuloksissa neljäs. Neljäntenä starttasi N14 -sarjan Maisa. Maisa laski hienosti sarjansa toiseksi. Seuraavaksi oli vuorossa N16 -sarjan Olivia ja nappasi myöskin sarjansa toisen sijan. 

M10
SAARENKYLÄ Benjamin 1.kierros DSQ 2.kierros 47.38 Gate 46
N12
8. AHO Ellen 1.kierros 50.42 2. kierros 47.49 yhteiaika 1:37.91 ero kärkeen 10.24
M12
4. MUJUNEN Onni 1.kierros 46.27 2.kierros 45.00 yhteisaika 1:31.27 ero kärkeen 14.31
N14
2.MOISIO Maisa 1.kierros 45.55 2.kierros 44.26 yhteisaika 1:29.81 ero kärkeen 5.79 sekä
hopeaa aluemestaruudesta.
N16
2. LAMMASAITTA Olivia 1.kierros 47.37 2.kierros 45.28 yhteisaika 1:32.65 ero kärkeen 7.05 sekä
hopeaa aluemestaruudesta.

Viralliset pujottelun lopputulokset


Sunnuntaiaamu alkoi harmaudella, mutta kääntyi sekin aurinkoiseksi päiväksi. Rinne oli aivan mahtavassa kunnossa, kun laskijat lähtivät tutustumaan rataan. Himoskin kisatiimi oli tällepäivälle kasvanut yhdellä jäsenellä, kun Tessa oli saapunut toisista kilpailuista Kasurilaan.

Kilpaurakan aloitti taas Benjamin ja hyvin aloittikin. Molemmat laskut menivät niin mallikkaasti, että Bemjamin voitti sarjansa. Ellen oli hienosti jälleen kahdeksas. Onni tykitti ensimmäisellä kierroksella toiseksi, mutta hävisi taiston toisella kierroksella kolmannella sijalla olleelle ja oli näin ollen lopputuloksissa kolmas. Maisa nappasi tänäänkin pokaalin ollen myös sarjansa kolmas. Tessa nakutti varmat laskut ja oli sarjansa toinen. Samassa sarjassa laskeneen Olivian kilpailulaskut loppuivat ensimmäisellä kierroksella viime porteille, mutta toisella laskulla Olivia laski hienon ajan. 

Edellisenä päivänä tuli kaksi mitalia aluemestaruuskamppailussa. Tälle päivälle ne tuplaantuivat ja niitä tuli neljä.

M10
1.SAARENKYLÄ Benjamin 1.kierros 31.72 2.kierros 29.79 yhteisaika 1:01.51 sekä
aluemestari.
N12
8. AHO Ellen 1.kierros 34.39 2.kierros 32.45 yhteisaika 1:06.84 ero kärkeen 5.85
M12
3. MUJUNEN Onni 1.kierros 30.80 2.kierros 29.83 yhteisaika 1:00.63 ero kärkeen 1.76 sekä
pronssia aluemestaruudesta.
N14
3. MOISIO Maisa 1.kierros 30.13 2.kierros 28.04 yhteisaika 58.17 ero kärkeen 1.17 sekä
pronssia aluemestaruudesta.
N16
2. MOISIO Tessa 1.kierros 30.90 2.kierros 28.38 yhteisaika 59.28 ero kärkeen 0.45 sekä
hopeaa aluemestaruudesta.
112 LAMMASAITTA Olivia 1.kierros DNF 2.kierros 29.02

Viralliset suurpujottelun lopputulokset





Kuvat: ©T.Mujunen

Head Cup Himos P+SP 9.-10.2.19

Kisatiimillä ei tällä kertaa ollut kovin pitkä kilpailumatka, kun Head Cup järjestettiin Himoksessa. Kisatiimiläisistä mukana olivat Benjamin, Viola, Hertta, Heljä, Onni, Ellen, Otto, Jere, Olivia ja Onni H. Keli ei oikein hellinyt, kun kisatiimi aloitti lauantaina pujoittelurupeamansa vesisateessa.

Himoskin kisatiimi kalasti lauantaina viisi pokaalia: Onni H. voitti sarjansa ja Benjamin, Maisa, Jere sekä Tessa olivat sarjojensa kolmasia. 
Lauantaina nähtiin hyviä laskuja ja suorituksia.

Pujottelun tuloksia:

N10 Osallistujia: 23 kpl 
13.HERTTA INNA  1.kierros 1:05,04 2.kierros 1:09,32 loppuaika 2:14,36 aikaero 28,27
M10 Osallistujia: 30 kpl
3. BENJAMIN SAARENKYLÄ 1.kierros 47,65 2.kierros 46,36 loppuaika 1:34,01 aikaero 6,03
N12 Osallistujia: 26 kpl
7. ELLEN AHO  1.kierros51,38 2.kierros 51,35 loppuaika 1:42,73 aikaero 10,66
12. HELJÄ TAMMINEN  1.kierros 2.kierros 55,80 57,05 loppuaika 1:52,85 aikaero 20,78
14. VIOLA MARJANEN 1.kierros 56,31 2.kierros 1:00,49 loppuaika 1:56,80 aikaero 24,73
M12 Osallistujia: 35 kpl
10. ONNI MUJUNEN 1.kierros 49,97 2.kierros 49,48 loppuaika 1:39,45 aikaero 11,39
N14 Osallistujia: 16 kpl 
3. MAISA MOISIO 1.kierros 44,74 2.kierros 48,26 loppuaika 1:33,00 aikaero 3,48
N16 Osallistujia: 7 kpl 
3. TESSA MOISIO 1.kierros 45,83 2.kierros 48,54 loppuaika 1:34,37 aikaero 9,58
5. OLIVIA LAMMASAITTA 1.kierros 46,74 2.kierros 50,32 loppuaika 1:37,06 aikaero 12,27
M16 Osallistujia: 8 kpl 
1. ONNI HUMALAMÄKI 1.kierros 40,96 2.kierros 44,91 aikaero 1:25,87
3. JERE KANSANAHO 1.kierros 43,02 2.kierros 47,46 loppuaika 1:30,48 aikaero 4,61
6. MIIKA LYYTINEN 1.kierros 39,75 2.kierros 56,57 loppuaika 1:36,32 aikaero 10,45
DNF-1 OTTO MUJUNEN 

Viralliset pujottelun lopputulokset

 

Sunnuntaina sateet jatkuivat, mutta rinne kesti hienosti. Benkku, Jere, Olivia ja Maisa olivat sarjojensa kolmansia. Onni M. paransi eilisen sijoitukstaan ollen sarjansa yhdeksäs ja Otto oli sarjassaan toinen. Tänäänkin saatiin, huonosta kelistä huolimatta, nähdä hienoja laskuja.

Suurpujottelun tulokset:

N10 Osallistujia: 24kpl
17. HERTTA INNA 1.kierros 43,79 2.kierros 45,46 loppuaika 1:29,25 aikaero 20,61
M10 Osallistujia: 33kpl
3. BENJAMIN SAARENKYLÄ 1.kierros 30,74 2.kierros 34,34 loppuaika 1:05,08 aikaero 1,62
N12 Osallistujia: 27kpl 
11.  ELLEN AHO 1.kierros 33,82 2.kierros 37,92 loppuaika 1:11,74 aikaero 7,00
15. HELJÄ TAMMINEN 1.kierros 36,31 2.kierros 40,49 loppuaika 1:16,80 aikaero 12,06
19.  VIOLA MARJANEN 1.kierros 36,81 2.kierros 42,00 loppuaika 1:18,81 aikaero 14,07
M12 Osallistujia: 34kpl
9. ONNI MUJUNEN 1.kierros 32,03 2.kierros 36,44 loppuaika 1:08,47 aikaero 4,70
N14 Osallistujia: 17kpl
3. MAISA MOISIO 1.kierros 31,36 2.kierros 35,65 loppuaika 1:07,01 aikaero 2,13
N16 Osallistujia: 5kpl
3. OLIVIA LAMMASAITTA 1.kierros 31,08 2.kierros 36,03 loppuaika 1:07,11 aikaero 2,66
M16 Osallistujia: 8kpl
2.  OTTO MUJUNEN 1.kierros 30,05 2.kierros 34,38 loppuaika 1:04,43 aikaero 0,69
3. JERE KANSANAHO 1.kierros 30,57 2.kierros 34,37 loppuaika 1:04,94 aikaero 1,20

Viralliset lopputulokset

Kuvat: ©T.Mujunen

Audi Tahko P+PP 1.-3.2.19

1.-3.2.19 järjestettiin Audi Alpine Ski Tour Tahkolla. Kisapäivien lajeina oli perjantaina pujottelu, lauantaina paripujottelu, sekä sunnuntaina vielä pujottelu. Kisatiimistä tällä kertaa matkaan olivat lähteneet: Nesta, Into, Mikki, Otto, Onni H. ja Miika.

Kipakka pakkaskeli oli seurana, kun perjantaina aloitettiin pujottelulla Tahkon WC-rinteessä. Hienoa tekemistä nähtiin, vaikkei palkintopallille noustukaan.

Perjantain tulokset:

M14, laskijoita sarjassa 46kpl
18. Tamminen Into 1.kierros 1:05.27 2.kierros 56.81 yhteisaika 2:02.08 ero kärkeen 18.29
28. Lyytinen Mikki 1.kierros 1:08.85 2.kierros 1:02.57 yhteisaika 2:11.42 ero kärkeen 27.63

M16, laskijoita sarjassa 39kpl
14. Mujunen Otto 1.kierros 50.04 2.kierros 51.69 yhteisaika 1:41.73 ero kärkeen 8.23
Humalamäki Onni 1.kierros DNF
Lyytinen Miika 1.kierros DNF

N16, laskijoita sarjassa 26kpl
20.Tamminen Nesta 1.kierros 57.42 2.kierros 55.35 yhteisaika 1:52.77 ero kärkeen 18.40

Perjantain viralliset lopputulokset

 

Hiskiläisten lauantai alkoi karsintalaskulla Tahkon Special -rinteessä. Otto, Into ja Nesta pääsivät mukaan kilpailuun, Onni jäi juuri ja juuri ulkopuolelle ja Lyytisen veljeksien matka päättyi ulosajoon. Sen enempää ei sitten onnea riittänytkään, kun mukaan pääseetkin putosivat ensimmäisen parin kanssa kilpaillessaan. Otto sai toiseen laskuunsa ladattua juuri oikeanlaisen fiiliksen ja hän voitti parinsa. Ensimmäisen laskun häviö kuitenkin alla, pudotti viimesenkin Hiskiläisen kilpailusta. 

Hiskiläisten karsintalaskun ajat:

Nesta 35,47
Mikki  DNF
Otto 33,07
Onni 34,58
Into 34,51
Miika DNF

Lauantain tulokset:

N14 -sarja, Into 
M16 -sarja, Otto
N16 -sarja Nesta

 

Sunnuntaina jatkettiin taas Pujottelulla Special -rinteessä. Pakkanen oli hieman laskenut, mutta tilalle oli tullut pureva viima. Lumisade pysyi onneksi poissa. Tuuli kylmetti rinteessä olijoita tasapuolisesti, mutta hyytävin tuuli oli kilpailijoilla ylhäällä lähdössä. Ensimmäiselle kierrokselle jäi Into, toisella kierroksella ulos ajoivat Onni H. ja Otto. Mikki, Miika ja Nesta nakuttivat varmasti maaliin myös toisella kierroksella.

Sunnuntain tulokset:

M14, kilpailijoita 45kpl
Into Tamminen 1.kierros 52.68 2.kierros DNS
34.Lyytinen Mikki 1.kierros 57.19 2.kierros 55.97 yhteisaika 1:53.16 ero kärkeen 22.33

M16, kilpailijoita 37 kpl
18.Lyytinen Miika 1.kierros 46.88 2.kierros 47.98 yhteisaika 1:34.86 ero kärkeen 7.78
Mujunen Otto 1.kierros 44.73 2.kierros DNF
Humalamäki Onni 1.kierros 48.47 2.kierros DNF

N16, kilpailijoita 26kpl
18.Tamminen Nesta 1.kierros 51.63 2.kierros 52.81 yhteisaika 1:44.44 ero kärkeen 16.84

Sunnuntain viralliset lopputulokset
Videotallenne

Kuvat: ©T.Mujunen



Head Cup Tahko GP 26.-27.1.19


Kisatiimi matkasi viikonlopuksi tällä kertaa Tahkolle. Luvassa oli pakkasen mausteinen viikonloppu suurpujottelun ja super-G:n tunnelmissa.  Molempina päivinä mukana oli n.250 laskijaa, joten "aamusta iltaan" laskettiin. Kisatiimiläisistä matkaan olivat lähteneet: Heljä, Benjamin, Maisa, Onni, Tessa, Olivia ja Ellen.

Lauantaina aloitettiin suurpujottelulla. Hiskin suurpujottelumestariksi suihki Benjamin voittamalla sarjansa. Muu kisatiimi seurasi hienoilla laskuillaan ja sijoituksillaan perässä. 

Suurpujottelu

Pojat U10 (laskijoita 36kpl)
1. SAARENKYLÄ Benjamin 1.kierro 42.23 2.kierros 45.55 kokonaisaika 1:27.78

Tytöt U12 (laskijoita 48kpl)
8. AHO Ellen 1.kierros 43.74 2.kierros 47.37 kokonaisaika 1:31.11 ero kärkeen 4.79
33. TAMMINEN Heljä 1.kierros 50.99 2.kierros 51.61 kokonaisaika 1:42.60 ero kärkeen 16.28

Pojat U12 (laskijoita 45kpl)
9. MUJUNEN Onni 1.kierros 45.47 2.kierros 46.74 kokonaisaika 1:32.21 ero kärkeen 7.24

Tytöt U14 (laskijoita 28kpl)
5. MOISIO Maisa 1.kierros 41.83 2.kierros 45.08 kokonaisaika 1:26.91 ero kärkeen 3.35

Tytöt U16 (laskijoita 15kpl)
6.  LAMMASAITTA Olivia 1.kierros 40.75 2.kierros 45.44 kokonaisaika 1:26.19 ero kärkeen 6.58
10.  MOISIO Tessa 1.kierros 42.54 2.kierros 46.54 kokonaisaika 1:29.08 ero kärkeen 9.47

Sunnuntaina ei edes 22 -asteen pakkanen hyydyttänyt laskijoita, kun kiihdytettiin vauhtia lisää ja starttattiin yhden kierroksen Super-G
-kilpailuun. Benjamin jatkoi "kuninkuuttaan" tänäänkin, sijoittuen sarjassaan toiseksi. Tällä SG-harjoittelumäärällä, todella hienosti
laskettu kisatiimi.

Super-G

Pojat U10 (laskijoita 34kpl)
2. SAARENKYLÄ Benjamin 45.62 ero kärkeen 0.80

Tytöt U12 (laskijoita 43kpl)
15. AHO Ellen aika 47.56 ero kärkeen 3.52
31. TAMMINEN Heljä aika 50.78 ero kärkeen 6.74

Pojat U12 (laskijoita 42kpl)
10. MUJUNEN Onni  aika 46.29 ero kärkeen 2.38

Tytöt U14 (laskijoita 23kpl)
9. MOISIO Maisa aika 45.98 ero kärkeen 3.34

Tytöt U16 (laskijoita 14kpl)
7.  LAMMASAITTA Olivia aika 43.71 ero kärkeen 2.09
10. MOISIO Tessa aika 44.06 ero kärkeen 2.44




Audi Pyhä 18.-20.1.19

Kisatiimin Nesta, Into ja Otto matkasivat viime tiistaina 15.1. Pyhän maisemiin. Urakka aloitettiin SG-harjoituksilla, joita laskettiin ke-to. Perjantaina olikin sitten 2x SG-kilpailut. Pakkanen oli -12 asteen hujakoilla ja aamulla sateli hiljalleen lunta. Kisatiimi ei saanut koneistojaan samanlaiseen vauhtiin, kuin harjoitukset antoivat olettaa ja niimpä sijoitukset jäivät hieman laimeaksi. Kisatiimi sai kuitenkin kallisarvoisia startteja ja saatiin taas kosketusta SG:hen sekä tutustuttiin Piste Palanderin muotoihin.

Suurpujottelukilpailut olivat lauantaina ja sunnuntaina. Pakkanen oli alkanut kiristyä viikonloppua kohti ja lauantaiaamuna olikin -19 astetta pakkasta. Varpaat ja koko kroppa oli kovilla, kun sunnuntaille ilmaantui vielä kauttaaltaan puhkuva tuuli. Toisen kierroksen alkaessa aurinko alkoi paistamaan ja valaisi koko Piste Palanderin rinteen. Kisatiimiläiset eivät yltäneet omille tasoilleen tällä kertaa, mutta välähdyksiä niistä näkyi. Nälkää jäi. Onkin mielenkiintoista nähdä,miten käy Tahkolla 1.-3.2.2019. Tahkolla kilpaillaan pujottelussa ja paripujottelussa.


Katso videokooste täältä:



HEAD CUP Mustavaara 5.-6.1.19


Lauantai 5.1. SuP (superpujottelu)

Aamu valkeni kipakkaan pikkupakkaseen, kun kilpailijat saapuivat Mustavaaran juurelle. Himoskin kisatiimi oli matkannut kisoihin vain neljän laskijan voimin. Ensimmäisellä kierroksella Hiskiläisille sattui ja tapahtui: puolessa välin kisarinnettä Elleniltä irtosi suksi kesken laskun, Olivian lasku meni istumisen puolelle ja Benkku sekä Onni oli armotta liian myöhässä käännöksissään.

Toisella kierroksella alkoi sitten tapahtua ja sijoitukset sen mukaisia. Benjamin kurkotti kärkeä napakasti ollen sarjassaa toinen, Onni heräsi myös toiseen laskuunsa ja oli sarjansa kolmas. Ellen sai toiselle kierrokselle hyvän laskun ja Olivia nappasi sarjansa kolmannen sijan. Hienoa taistelua tiimiläiset, huomenna uudestaan! 

 
M10 (laskijoita 11kpl)

2. SAARENKYLÄ Benjamin 1. kierros  37.80 2.kierros  37.64 yhteisaika 1:15.44 ero kärkeen 0.17

M12 (laskijoita 17kpl)
3. MUJUNEN Onni 1. kierros 37.65 2.kierros 37.40 yhteisaika 1:15.05 ero kärkeen 3.86

N12 (laskijoita 17kpl)
DNF AHO Ellen 2. kierros  39.38

N16 (laskijoita 4kpl)
3. LAMMASAITTA Olivia 1. kierros 38.09 2.kierros  37.06 yhteisaika  1:15.15 ero kärkeen 4.56

Sunnuntai 6.1. P (pujottelu)

Sunnuntaiaamuna aurinko pysytteli visusti pilvien takana. kun kilpailijat aloittivat tutustumisen pujottelurataan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oltiin kutkuttavissa asetelmissa.

Toisella kierroksella jokainen joko piti ensimmäisen kierroksen sijoituksensa tai paransi sitä. Benjamin oli tämän päivän Hiskin "pokalikuningas" napatessaan M10-sarjan voiton. Onni oli M12 -sarjan kuudes, Ellen nousi hienosti N12 -sarjan neljänneksi ja Olivia oli N16 -sarjan neljäs.

M10 (laskijoita 11kpl)
1. SAARENKYLÄ Benjamin 1.kierros 43.46 2.kierros 38.30

M12 (laskijoita 18kpl)
6.. MUJUNEN Onni 1.kierros 47.21 2.kierros 42.19

N12 (laskijoita 16kpl)
4. AHO Ellen 1.kierros 48.83 2.kierros 43.99

N16 (laskijoita 4kpl)
4. LAMMASAITTA Olivia 1.kierros 40.27 2.kierros 40.04



Audi Ruka 14.-16.12.18
Osa kisatiimiläisistä matkasi Rukalle starttaamaan ensimmäiset Audin laskut. Perjantaina aloitettiin suurpujottelulla, lauantai sekä sunnuntai laskettiin pujottelua.

Perjantaina Nesta (N16) ei päässyt ensimmäisellä laskulla maaliin. Into (M14) puolestaan sai ensimmäisellä kierroksella ajan, mutta toisella kierroksella toiseksi viimeinen portti vei voiton. Otto (M16) suihki sijalle 25. (laskijoita 43)

Lauantaina Hiskin nuoriso alkoi heräämään. Nesta oli sarjassaan hienosti sijalla 19. (laskijoita 29) Into oli liekeissä ja täräytti sarjassaan sijalle 13. (laskijoita 44) Otto puolestaan oli sijalla 15. (laskijoita 43)

Sunnuntaina Nesta oli sarjassaan sijalla 22. (laskijoita 29) Into laski tasaisesti molemmat laskut ja oli sijalla 17. (laskijoita 44) Otto löysi kaksi päivää kadoksissa olleen vaihteen ja oli lopputuloksissa sijalla 8. (laskijoita 43)

Hienot kolme päivää! Paljon on taas opittu ja lisää vielä opitaan. Nyt kuitenkin ollaan hyvässä vauhdissa.


posti(at)himoski.com | www.himoski.com

Kaakon Nettipalvelu Oy